Iirisanalyysin perusteella arvioidaan kudoksissa tapahtuneet muutokset, niiden sijainti kehossa ja niiden voimakkuus eli sen hetkinen tila.
Lisäksi iiriksestä selviää henkilön perusrakenne eli konstituutio, perityt vahvuudet ja heikkoudet, terveyden nykytilan, stressin sekä ravinnon ja ympäristötekijöiden vaikutukset kudoksiin.
Iirisanalyysi ei ole diagnoosi sairaudesta vaan se kertoo epänormaalista tilanteesta kudoksissa, niiden tulehtumisesta, kuormittumisesta kuona-aineilla ja muista tilanteista, joita voidaan pitää minkä tahansa sairauden esiasteena.
Kuitenkin iiristutkimuksessa löydettävät taudin esiasteet merkitsevät eri asiaa eri henkilöillä, joku voi sairastua reumaan toinen ihottumaan, vaikka lähtötilanne näyttää samalta heillä kaikilla, tämä kehitys riippuu perintötekijöistä.
Muutokset näkyvät ennen oireita, tauti löytää tiensä sinne missä vastustuskyky on heikoin. Analyysissa tarkastellaan kudoksen elinvoimaisuutta, toimivuutta, jolloin muutokset kudoksessa näkyvät silmissä jo ennen oireiden ilmaantumista.
Ennen kuin sairaus kehittyy oireasteelle saattaa aikaa kulua 10-15 vuotta, koko tämän kehitysjakson ajan kudoksissa tapahtuu muutoksia hitaasti.
Iiristutkimuksen vahvuus on sen ennaltaehkäisevässä ominaisuudessa.
Varhaisimmat tiedot terveydentilan kartoittamisesta silmätutkimukset avulla ajoittuvat tutkijoiden mukaan muinaisiin kaldealaisiin 1500 luvulle. Ensimmäiset kirjatut viitteet analyysistä lienevät 1600- luvulta. Seuraavalta vuosisadalta mainintoja löytyy useita, 1700 luvulla iridologiaa kuvasi myös Philippus Meynes, Kiinalaisten tiedetään käyttävän tutkimusta jo varhain ennen ajanlaskumme alkua. Nykypäivän muotoon tutkimuksen kehitti Ignatz von Pecaely 1800- luvun puolivälissä. Hän omisti nuorena kesyn pöllön jonka jalka murtui, sitä kiinni ottaessa Ignatz huomasi vahingoittuneen jalan puoleiseen silmään tulleen merkin, jota ei aikaisemmin ollut. Myöhemmin Ignatz opiskeli lääkäriksi ja alkoi tutkia potilaidensa iiriksiä ja tarkastella niiden muutoksia suhteessa sairauksiin.
Samoihin aikoihin iiristutkimusta kehitti ruotsalainen pastori N. H. Liljeqvist (papit hoitivat saarnamatkoillaan tuolloin myös välskärin virkaa). Liljeqvistin tutkimukset julkaistiin vuonna 1881, tutkimusten peruspäätelmät ovat yhä käytössä.
Niiden mukaan iiriksessä nähdään kehon hermojärjestelmän ilmentymät, vasemmassa iiriksessä vasemman kehonpuoliskon ja oikeassa iiriksessä oikean kehonpuoliskon. Kehon alaosan elimet antavat merkin olemassaolostaan iiriksen alaosaan, yläosan elimet yläosaan. Myöhemmät tutkimukset ovat vahvistaneet, että missä tahansa kehon osassa tapahtuu kudosmuutoksia ne näkyvät heijastuksen omaisesti iiriksessä.
Tämä iiriksen sisältämä järjestelmä pohjautuu elimistön rakenteeseen ja kytkeytyy automaattisesti suoraan hermojärjestelmäämme. Jokainen iiris on ainutlaatuinen, yksilön henkilökohtaisten erityispiirteiden mukainen. Iirikseen tulevan hermostoperäisen tiedon syntyperä ja kulkujärjestelmä ovat kuitenkin kaikilla samanlaiset.
Yhdysvaltalainen kiropraktiikan ja ravintotieteen tohtori Bernard Jensen kehitti 1950- luvulla pikkutarkat kaavakuvat siitä missä osassa värikalvoa eri elinten tila heijastuu. Puhutaan myös kolmesta eri konstituutio tyypistä: lymfaattinen-, hematogeeninen-, sekä sekakonstituutio, lisäksi näillä on alatyyppejä. Kaavioissa värikalvo on jaettu kahdella tavalla: pupillin ympäriltä lähtien on kuusi vyöhykettä. Pupillista seuraava vyöhyke ilmentää maha- ja suolisto aluetta, sydäntä ja verisuonistoa, lihaksia, luustoa, limakalvoja sekä rauhasia. Toinen jaottelu nähdään säteittäin pupillista katsoen, siinä paikantuvat yksittäiset elimet ja kehonosat.
Heijastemerkit, kudosromahdukset, värimuutokset iiriksessä pitää tuntea hyvin, että voi arvioida minkä tasoisesta ongelmasta kulloinkin on kyse. Pitää myös hallita ihmisen anatomia sekä elimistön fysiologinen ja energeettinen toiminta.
Silmä on elimistön näyttöpääte, iirisanalyysissa ihminen nähdään kokonaisuutena.
Ravinnolla on ensisijainen merkitys terveyden ylläpitämisessä sekä ennaltaehkäisyssä.
Oireet, kivut ym. tuntemukset ovat elimistön keino viestittää vaikeuksistaan, sanotaankin että ”kipu haluaa tulla kuulluksi”. Hoidetaan mieluummin vaivat oire asteella ennen niiden kehittymistä krooniseksi sairaudeksi.
Tutkimus tehdään iirismikroskoopin avulla tai luupilla, apuna käytetään lamppua, silmästä voi ottaa myös valokuvan, näin tutkiessa voidaan selvästi erottaa silmän eri kudoskerrosten tila, jotka ilmentävät elinten, kudosten toimivuutta.